Articles

Muistiinpanoja Suomen vallankumouksesta vuonna 1918

29.01.1918 julistettiin eteläinen Suomi punaiseksi Suomeksi, jota hallitsi väliaikainen hallitus nimeltään kansanvaltuuskunta. Tällä alueella sijaitsee suuren paperitehtaan ympärille kasvanut tehdaskaupunki, josta olen kotoisin. Suomen vallankumouksen aikaan oli isoisäni työläinen tässä paperitehtaassa, joka on tänä päivänä kansainvälinen konserni. Kun porvaristo teki vastaiskun ja valtasi takaisin punaisen Suomen alueen, se otti vangiksi kymmeniätuhansia työläisiä. Näihin vangittuihin kuului myös isoisäni. Siksi Suomen vallankumous on minulle jo lapsesta pitäen tuttu. Tätini, joka oli vallankumouksen aikaan 10-vuotias, koki kapinan työläisperheen lapsena ja kertoi siitä minulle ja veljilleni. Muistan, kun hän kertoi, että työläisillä oli huonot olot ja 12-tuntiset työpäivät tehtaassa ja siksi he nousivat puolustamaan elinehtojaan. Hän kertoi että "herrat" (niinkuin kotikaupungissani tehtaan yläluokkaa kutsuttiin) sanoivat ivaten työläisille: "Lakkoilkaa vain, kyllä risaperseitä tehtaanporttien edessä riittää." Saatuaan sotilaallisen voiton punakaarteista alkoi porvaristo kukistaa vallankumousta. Tätä työtään se nimitti "puhdistukseksi", joka tarkoitti myös sitä, että työläisten kodit käytiin systemaattisesti läpi etsien miehiä ja aseita. Myös isovanhempieni kotiin tultiin. Isoäiti oli nuorimmaisensa kanssa lapsivuoteessa, kun valkokaartilaiset marssivat sisään, tähtäsivät aseella isoäitiä ja nimittivät häntä roistoksi. Tämä kuva säilyi muistona tädeilläni koko heidän elämänsä ajan. Monet kuolemaantuomitut ammuttiin öisin esim. metsässä, tämän tiesivät silloin kaikki. Omaiset menivät yö yön jälkeen metsään kuuntelemaan laukauksia, koska koskaan ei voinut tietää, milloin oli omien vuoro. Pelko, kauhu ja katkeruus syöpyivät syvälle työläisten mieliin. Tätini kertoi, että siihen aikaan kuolemantuomioon riitti jo leivän leipominen punaisille tai se että ilmiannettiin joltain taholta punaisena. Kun 70-luvulla aloin käydä erään maolaisen ryhmän tapaamisissa, tätini pelkäsivät todella, että tämä voisi myöhemmin olla syy teloitukseen ampumalla.

Kansalaissota jakoi suomalaiset suurimmaksi osaksi ensinnä kahteen leiriin ja jätti ihmisiin trauman. Vaikka kuulinkin kertomuksia lapsena, oli kuitenkin yleistä, että kansalaissodasta ei puhuttu, vaan siitä vaiettiin. Yleinen mielipide oli, että vanhoja haavoja ei revitä auki ja koskaan enää ei saisi tulla veljessotaa. Tänään ymmärrän, että tämä yleinen mielipide menee porvariston hyväksi ja on vastavallankumouksen tuote.

Kun muutamia vuosia sitten luin artikkelin Suomen vallankumouksesta IKS:n Ruotsin ryhmän lehdestä Internationell Revolution, minulle selvisi, että Suomessa oli 1918 kysymys vallankumouksesta. Siihen asti olin tottunut, että puhutaan kapinasta tai kansalaissodasta. Tietysti minua alkoi kiinnostaa saada tietää enemmän. Valitettavasti olen vasta niin alussa, että olen lukenut neljä kirjaa Suomen vallankumouksesta. Se tapa, miten näissä kirjoissa käsitellään Suomen vallankumousta, on porvarillinen. Suuri kysymys näissä kirjoissa on, miten suomalaiset saattoivat murhata toinen toisiaan hirvittävässä kansalaissodassa. Tämän ja muiden kysymysten työstämisessä ei käsitellä kansainvälistä tilannetta vuonna 1918 eikä etenkään maailmanlaajuista vallankumouksellista aaltoa. Tietenkään Venäjän vallankumousta ei sivuuteta eikä sitä tosiasiaa, että Suomen porvaristo sai apua keisarilliselta Saksalta. Mutta mielestäni ei tehdä edes yritystä löytää todellisia syitä Suomen vallankumoukselle. Tai ehkä se on tämäntapaisen historian työstämisen tavoite, että häivytetään se tosiasia, että elämme luokkayhteiskunnassa, ja että oli yksi työväenluokan sukupolvi, joka teki suurenmoisen yrityksen poistaa luokkayhteiskunta kukistamalla kapitalistinen järjestelmä. Eräässä näistä kirjoista sanotaan, että tuskin kukaan vakavissaan enää katsoo edustavansa niitä arvoja ja asenteita, joilla punaiset ja valkoiset kävivät sotansa v. 1918. Olen sitä mieltä, että sekä porvaristo että työväenluokka edustavat tänään aivan samoja arvoja ja asenteita kuin silloin. Porvaristo on tänä päivänä valmis samoihin hirmutekohin kuin v. 1918 ja työväenluokassa piilee sama potentiaali tänään kuin v. 1918 perustaa uusi, luokaton ja todella inhimillinen yhteiskunta ja kaataa kapitalismi.

Ystävättäreni toimitti minulle nämä kirjat, mutta sanoi, ettei hän todellakaan halua työstää näitä tapahtumia. Minä ryhdyin työhön, vaikkakaan ei ole helppoa lukea esim. sodankäynnin tapahtumista, ampumisista, hädästä, kurjuudesta, pelosta ja epätoivosta, mutta kuitenkin jo tämä alku on kannattanut. Olen alkanut vapautua myyteistä, jotka kietoutuvat kansalaissodan ympärille. Vaikka kuulin jo lapsena kertomuksia Suomen kansalaissodasta oman perheen piirissä, on minut, niin kuin melkein kaikki, kasvatettu koulun ja yhteiskunnan puitteissa isänmaan rakkauteen. Tämä välitettiin jonakin jalona, puhtaana, kunniakkaana ja absoluuttisen hyvänä asiana. Mutta kun lukee Suomen valtion syntymisen historiaa, niin tulee vastaan kaikkea muuta kuin jaloa, puhdasta, kunniakasta ja absoluuttisen hyvää. Suomen porvaristo onnistui muuntamaan vallankumouksen brutaalin kukistamisen vapaussodaksi. He onnistuivat myös luomaan sodan jälkeen uskomuksen, että oli kysymys veljessodasta, joka ei saisi koskaan enää toistua. Käsite veljessota alkaa näkyä toisessa valossa, kun tietää, että Suomen porvaristo alkoi heti, kun se oli selvinnyt työväenluokan vallanoton Etelä-Suomessa aiheuttamasta pelästyksestä, sotilaallisen varustuksen, johon kuului pian myös pakkorekrytointi. Näin oli osan työväenluokkaa pakko tappaa luokkaveljiään ja -sisariaan, mitä he eivät olisi vaapaaehtoisesti koskaan tehneet.

Nämä muistiinpanot ovat täysin minun henkilökohtaisia vaikutelmiani, joita olen Suomen vallankumouksesta saanut. Tiedän, että tämä on vaatimaton alku. Seuraava askel on lukea tekstejä, joita tyäväenluokan teoreetikot ovat kirjoittaneet Suomen vallankumouksesta. Tässä yhteydessä haluan työstää myös punaista terroria. Suomen vallankumous oli osa maailmanlaajuisen työväenluokan taistelua. Näin ovat sen historia ja siitä saadut kokemukset ja opetukset niin Suomen kuin koko maailmanlaajuiselle työväenluokalle tärkeitä. Siksi on myös työväenluokan avantgardin tehtävä työstää Suomen vallankumousta. Saman tehtävän tunnen myös itse velvollisuudekseni kollektiivissa puitteissa etenkin, koska hallitsen suomen kielen.

Sairaanhoitajien palkataistelu Suomessa syksyllä 2007

Suomessa käyttivät sairaanhoitajat hiljattain epätavallista metodia palkkataistelussaan. Tehy, sairaanhoitajien työntekijäjärjestö, kehoitti jäseniään irtisanomaan  itsensä 19. marraskuuta 2007, jos tuleva työsopimus ei tyydytä heidän vaatimuksiaan. Työntekijäjärjestö vaatii 430stä 650een Euroa kuukaudessa seuraavalle kahdelle ja puolelle vuodelle. Sairaanhoitajat olivat erittäin tyytymättömiä palkkoihinsa. Sairaanhoitajan, joka on jo vuosia ollut alalla, keskiverto palkka on n. 1400 euroa netto kuukaudessa. Suunnilleen 13 000 Sairaanhoitajaa velvoittautui sanomaan itsensä irti, eli noin puolet sairaanhoitajista Suomen sairaaloissa. Sairaanhoitajien mitta oli täysi, ei hallituksen eikä julkisten tiedoitusvälineiden kiihotus saanut heitä  perimään päätöstään. Huonosti palkatuilla sairaanhoitajilla oli työväen kannatus takanaan, sillä työläiset tiesivät, että on välttämätön pakko puolustautua aina vain huononevia työehtoja vastaan. Protestoivat tiesivät, että heidät työtaistelun jälkeen palkataan uudelleen, koska Suomessa on pulaa sairaanhoitohenkilökunnasta. 

Nykyinen keskusta-oikeisto hallitus "liberaalin" Matti Vanhasen johdolla on valittu vasta maaliskuussa. Sairaanhoitajien palkkavaatimus vastaa konservatiivisen  Kokoomuksen vaalilupausta. Kokoomus oli luvannut, jos se voittaa vaalit, nostaa sairaanhoitohenkilökunnan palkkoja 540 eurolla, jotta saavutettaisiin, niin kuin kokoomus asian ilmaisi, eurooppalainen taso palkoissa.Tämän lupauksen ottivat asinomaiset  todesta.

Sairaaloiden johtokunnat varoittivat kaaosmaisesta tilanteesta, joka syntyisi. Työnantajat uhkasivat, että kun työtaistelu olisi ohi, niin työntkijöitä ei otettaisi automaattisesti työhön takaisin. He syyttivät työntekijäjärjestöä, Tehyä, ja  taistelevia sairaanhoitajia, että he vaarantaisivat työtaistelullaan ihmisten henkiä. Kuka todella vaarantaa ihmisten henkiä, siitä yksi esimerkki aivan tavallisesta terveyden alan arkipäivästä. Suomessa, niin kuin muuallakin, suljetaan klinikoita, niin että Suomessa synnytykset ambulansissa eivät ole enää harvinaisuus. Lapissa voi matka lähimmälle klinikalle olla 500 kilometriä, mutta tämä ongelma ei kuitenkaan ole tyypillinen vain Lapissa. Etelä-Suomessa syntyy jopa enemmän lapsia ambulansseissa. Työnantajapuoli vaatii lainmuutosta, että työtaisteluja voitaisiin "kriittisillä" alueilla rajata. Työnantajapuoli vei 800 työtekijän irtisanomisilmoituksen työtuomioistuimeen, koska nämä työnmtekijät olivat virkasuhteessa. Työnantajapuoli sai kanteesa läpi, 800 työntekijän oli pakko perua irtisanomisensa, koska he eivät virkailijoina saaneet ottaa osaa työtaisteluun. Ja joukkoirtisanominen oli työtaistelu. Tehy yritti, niin kuin työntekijäjärjestöt useinkin, viedä työtaistelun oikeusistuimien alueelle ja teki kanteen työtuomioistuimessa työnantajaa vastaan, koska he olivat lähettäneet irtisanoutuneille sairaanhoitajille laittomia uhkakirjeitä, että näiden työpaikat olisi laitettu hakuun. Tehy ei saanut kannettaan läpi.

Sairaaloiden oli pakko tehdä hätäsuunnitelmia. Suunnitteilla oli lähettää sairaita lentoteitse Ruotsiin Upsalaan ja Saksaan Bonniin. Neuvottelut eivät edenneet toivotulla tavalla. Sairaanhoitajat olivat valmiita suureen työtaisteluun, periin antamisesta ei ollut puhettakaan. Hallitus sai säädettyä juuri ennen irtisanomisten voimaantuloa 17.12.07 uuden lain, potilasturvalain. Tämän lain perusteella voidaan sairaalan henkilökuntaa velvoitaa pakkotyöhön. Suunnitelma 2600 sairaanhoitajan pakottamista työhön oli valmiina. Kutsu menisi sairaanhoitajille henkilökohtaisesti kirjeitse. Haastatteluissa sanoivat sairaanhoitajat, että he olisivat hyvin huolehtineet siitä, että he eivät ole tavoitettavissa. He olivat myös sitä mieltä, että jos pakko-otto työhön tulisi, niin monet sairaanhoitajat eivät enää koskaan palaisi takaisin työhönsä. Sairaanhoitajat, jotka eivät osallistuneet työtaisteluun, sanoivat, että hekin harkitsevat, mitä muuta työtä voisi tehdä, jos kaikki menee näin mahdottomaan suuntaan.

Todella viime tingassa, 20 marraskuuta allekirjoittivat työnantajapuoli ja Tehy työsopimuksen, joka on voimassa neljä vuotta ja käsitää palkankorotuksen 22 prosentista 28 prosenttiin. Joulukuussa tulee myös 270 euron kertamaksu. Hoitajat riemuitsivat kuullessaan uutisen. He olivat myös pettyneitä siihen, että heitä oli syytetty sairaiden laiminlyönnistä ja että on mentävä näin pitkälle ja sanottava itsensä irti, ennen kuin saa palkankorotuksen. Eräs sairaanhoitaja kommentoi: "Pitkään on sanottu, että tänne voi tulla kuka vain tekemään nämä työt. Nyt nahdään, että ei se niin yksinkertaista olekaan." Päinvastoin, oltiinhan jo hakemassa henkilökuntaa pakkotöihin.Tehy ja työnantajat ovat heti ermieltä siitä, paljonko hoitajat saavat ja ketä sopimus koskee. Kuntatyönantaja laskee korotuksen hinnaksi 16 - 18 prosenttia. Ketä sopimus tulee koskemaan, on vielä avoin asia. Tehy lähtee siitä liikkeelle, että sopimus koskee vain sen jäseniä, valitettavasti ajattelee myös osa sairaanhoitajia näin. Näin yritetään käyttää terveydenhuollon työtaistelua, joka lähti itse työntekijöistä liikkeelle,  hyväksi niin, että voitaisiin pakottaa henkilökuntaa liittymään liittoon, saadakseen palkankorotusta ylipäänsä. Hämmentävää hoitajille on se  pykälä sopimuksessa, jonka mukaan osa palkankorotuksesta on sidottuna tuottavuuden kasvuun. Mitä vähemmän hoitajia on vuonna 2010, sitä suuremmat ovat jäljelle jääneiden hoitajien tulot. Tämä sopimuksen pykälä Tehyn ja työnantajapuolen välillä on suora sikamaisuus. Sairaanhoitajien pitäisi siis omassa intressissä pitää huolta siitä, että henkilökuntaa vähennetään, että heidän palkkansa riitäisivät joka päiväiseen elämään. Kun kaikki julkinen häly laimenee, ja työntekijäjärjestö on julkisuudessa niittänyt kunniaa, tullaan kaikessa hiljaisuudessa soveltamaan tätä sopimusta työntekijöiden kannalta mahdollisimman epäedullisesti.

Pääministeri Vanhanen piti kaksi päivää sen jälkeen, kun  sopimus oli päätetty, puheen, jossa hän moitti Tehyn sekä Sosiaalidemokraattisen Puolueen. Hän syytti Tehyä siitä, ettei se  ollut informoinut jäseniään siitä, että jos potilaita olisi työtaistelun aikana vammautunut tai kuollut, olisi jokainen yksilö joutunut rikosoikeudelliseen vastuuseen. Erittäin kitkerästi hän arvosteli Sosiaalidemokraatista Puoluetta, joka olisi toiminut vastuuttomasti asettuessaan sairaanhoitajien puolelle ja näin hyväksynyt heidän työtaistelunsa keinot. Maan porvaristolle tietenkin sopii oikein hyvin, jos Sosiaalidemokraattinen Puolue saa oppositiossa lisää uskottavuutta. Tätä uskottavuutta vain lisää, kun saadaan asiat näyttämään niin, Sosiaalidemokraattinen Puolue ottaa etäisyyttä oikeistoon ja on oikeiston hyökkäyksen kohde, koska se muka puolustaa työläisten oikeusksia.

Sairaanhoitajien palkkataistelu Suomessa on nähtävä suhteessa työväenluokan maailman laajuiseen tämän hetkiseen tilanteeseen. On tyypillistä, että jopa sellaisilla keskeisillä aloilla, kuin junankuljettajien tai sairaanhoitajien piirissä, uusi ilmentymä "working poor" lyö itsenään läpi. Näiden alojen palkkataistelut ovat kansalaisten keskuudessa hyvin tunnettuja  ja saavat myös paljon kannatusta, niin kuin veturinkuljettajien lakko Saksassa ja rautatieläisten lakko Ranskassa. Jokaisen maan porvaristo selittää nämä lakot niin, että ne olisivat juuri kyseen alaisen maan erikoisuuksia tai tietyn alan tyypillinen ilmiö. Kaikkien näiden lakkojen yhteydessä ovat lakkoilevat työntekijät saaneet kuulla olevansa erikoisen egoistisia, kun vaativat itselleen etuoikeuksia ottamatta huomioon muita. Vaikka julkiset tiedotusvälineet ovat tehneet parhaansa, kiihottaakseen ihmiset lakkoilevia vastaan, on ihmisten myötätunto kuitenkin suureksi osaksi taistelevien puolella. Tämä on mahdollista, koska nämä taistelut parempien elinolosuhteiden puolesta eivät ole yksittäisiä ilmentymiä.  Ihmiset tuntevat, että lakkoilevat ovat osa meitä työläisiä, ihailevat heidän rohkeuttaan ja näkevät heissä työtaistelun esikuvia. Tämä tunne työväenluokan keskuudessa ei tunne maiden rajoja, vaan on kansainvälien, niin kuin työväenluokka itse.

KAPITALISMI TARKOITTAA SOTAA; SODANJULISTUS KAPITALISMILLE!

Euroopassa käydään taas sotaa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta sitten vuosien 1939-45 maailmanteurastuksen. 1990-luvun alussa entistä Jugoslaviaa repi sota, joka aiheutti 140 000 kuolemaa. Näihin lukeutui valtavia/suuria/laajoja siviilien joukkosurmia ”etnisen puhdistuksen” nimissä, kuten Srebrenicassa, jossa heinäkuussa 1995 murhattiin kylmäverisesti 8000 ihmistä teini-ikäisistä alkaen.

Venäjän armeijan nyt Ukrainaan kohdistama hyökkäyssota on jo nyt laajamittaisempi kuin entisen Jugoslavian sota, vaikka se ei ole vielä ollut yhtä verinen. Tällä kertaa toisiaan vastaan eivät sodi puolisotilaalliset joukot ja pienten valtioiden armeijat. Nykyistä sotaa käyvät Euroopan kaksi suurinta maata, joiden väkiluvut ovat 150 ja 45 miljoonaa ja joiden armeijat koostuvat 700 000:sta ja 250 000:sta sotilaasta.

Entisen Jugoslavian sodissa suurvallat olivat mukana vain epäsuoralla tavalla tai Yhdistyneiden kansakuntien alaisina interventiojoukkoina. Nyt Venäjä ei haasta vain Ukrainaa vaan kaikkia Naton puitteissa yhtyneitä länsimaita, jotka eivät ole suoraan osallistuneet taisteluihin, mutta ovat sen sijaan asettaneet merkittäviä taloudellisia pakotteita maata vastaan ja samaan aikaan alkaneet toimittaa aseita Ukrainaan.

Nyt alkanut sota on siis dramaattinen ja äärimmäisen merkittävä tapahtuma ennen kaikkea Euroopan mutta myös koko maailman kannalta. Se on jo nyt vaatinut tuhansia ihmishenkiä ja ajanut satoja tuhansia pakoon kodeistaan. Sota tulee nostamaan energian ja viljan hintoja, mikä tulee lisäämään jo ennestään inflaatiosta kärsivien riistetyimpien ja köyhimpien ihmisten kylmää ja nälkää. Kuten aina, yhteiskunnallisen vaurauden tuottava luokka – työväenluokka – maksaa korkeimman hinnan herrojensa sotatoimista.

Tätä sotaa, tätä tragediaa ei voi erottaa viime vuosien yleisemmistä kehityskuluista: pandemiasta, syvenevästä talouskriisistä, ekologisten katastrofien moninkertaistumisesta. Se ilmentää osaltaan barbariaa, johon maailma on vajoamassa.

Sotapropagandan valheet

Kaikkiin sotiin kuuluvat massiiviset valhekampajat. Jotta väestö ja etenkin riistetty luokka saataisiin hyväksymään heiltä vaadittavat valtavat uhraukset – rintamalle lähetettävien menetetyt elämät, heidän äitiensä, puolisoidensa ja lastensa murheen, siviiliväestöön kohdistuvan terrorin, lisääntyvän puutteen ja syvenevän riiston – on välttämätöntä täyttää heidän mielensä hallitsevan luokan ideologialla.

Putinin karkeat valheet tuovat mieleen Neuvostoliiton, jonka poliittisessa poliisissa ja vakoilujärjestössä KGB:ssä hän aloitti upseerin uransa. Hän väittää Venäjän suorittavan ”sotilaallista erityisoperaatiota” auttaakseen ”kansanmurhan” uhriksi joutunutta Donbassin väestöä, ja kieltää mediaa sanktioiden uhalla käyttämästä sanaa sota. Hän haluaa omien sanojensa mukaan vapauttaa Ukrainan ”natsihallinnon” ikeestä. Pitää kyllä paikkansa, että natsihallintoa kaiholla muistelevien ukrainalaisnationalistien puolisotilaalliset joukot ahdistelevat Itä-Ukrainan venäjänkielistä väestöä, mutta kansanmurhasta ei ole kysymys.

Läntisen maailman hallitusten ja median propaganda on tavallisesti hienovaraisempaa. Ei kuitenkaan aina: vuonna 2003 Yhdysvallat ja sen liittolaiset, joihin kuului myös Ukraina, perustelivat hyökkäyksen Irakiin täysin tekaistuilla väitteillä Saddam Husseinin käsissä olleista ”joukkotuhoaseista”. Seuranneessa interventiossa useita satoja tuhansia irakilaisia kuoli ja kaksi miljoonaa joutui pakolaisiksi; liittouman joukoissa kuoli kymmeniä tuhansia sotilaita.

Tänään lännen ”demokraattiset” johtajat syöttävät meille satua ”pahan Putin-peikon” ja ”kiltin Zelenskyi-pojan” välisestä taistelusta. On ollut jo pitkään tiedossa, että Putin on kyyninen rikollinen – ja näyttääkin siltä. Zelenskyillä ei ole rasitteenaan samanlaista rikosrekisteriä kuin Putinilla ja hän on ennen politiikkaan lähtöään ollut suosittu koomikko (minkä ansiosta hänellä on suuri omaisuus veroparatiiseissa). Koomikonlahjojensa avulla hän on nyt astunut loisteliain elkein sotaherran saappaisiin. Tässä roolissaan hän on kieltänyt 18–60 -vuotiaita miehiä pakenemasta perheidensä mukana maasta ja kutsunut ukrainalaisia kuolemaan ”isänmaan”, siis Ukrainan porvareiden ja oligarkkien etujen puolesta. Kaikki valtiot, riippumatta niitä hallitsevien puolueiden väreistä tai puheiden sävystä, puolustavat nimittäin hallitsevan luokan – kansallisen porvariston – etuja yhtäältä riistettyjä ja toisaalta kilpailevia kansallisia porvaristoja vastaan.

Sotapropangadassa jokainen valtio esittää itsensä aina ”hyökkäyksen uhrina”, jonka on puolustauduttava ”hyökkääjää” vastaan. Mutta jos kaikki valtiot ymmärretään rosvojoukkoina, on turha kysyä kuka ampui ensimmäisen laukauksen. Tällä kertaa Putinin Venäjä ampui ensin, mutta aiemmin Nato on Yhdysvaltojen ohjauksessa liittänyt itseensä monia entisiä itäblokin ja Neuvostoliiton maita, joita Venäjä aiemmin hallitsi. Aloittamalla sodan Putin yrittää palauttaa kadotettua valtaansa erityisesti estämällä Ukrainaa liittymästä Natoon.

Jatkuvasta sodasta ja sen kaikista hirvittävistä seurauksista on 1900-luvun alusta lähtien tullut kapitalistisen järjestelmän erottamaton osa. Kapitalistinen maailma perustuu yritysten ja valtioiden kilpailulle, jossa kaupallinen taistelu johtaa lopulta aseelliseen taisteluun ja jossa sen taloudellisten ristiriitojen, kriisin syveneminen johtaa yhä uusiin sotaisiin konflikteihin. Se on taloudelliseen voittoon ja tuottajien riistoon perustuva järjestelmä, josta riistetyt maksavat paitsi hiellään, myös hengellään.

Sotavarustelumenot ja sotateollisuuden voitot ovat vuoden 2015 jälkeen kasvaneet jyrkästi. Tämä sota kiihdyttää tätä prosessia brutaalisti. Tästä kuoleman kierteestä todistaa se, miten Saksa on alkanut toimittaa aseita Ukrainaan ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan; ensimmäistä kertaa myös Euroopan unioni rahoittaa aseiden ostamista ja toimittamista Ukrainaan; ja Venäjän presidentti Vladimir Putin on avoimesti uhannut käyttää ydinaseita todistaakseen päättäväisyytensä ja tuhovoimansa.

Miten voimme lopettaa sodan?

Kukaan ei voi ennustaa millä tavalla meneillään oleva sota kehittyy, vaikka Venäjällä onkin paljon vahvempi armeija kuin Ukrainalla. Ympäri maailmaa ja Venäjälläkin järjestetään lukuisia mielenosoituksia Venäjän hyökkäystä vastaan. Nämä mielenosoitukset eivät kuitenkaan kykene pysäyttämään sotakoneistoa. Historia on osoittanut, että ainoa voima, joka kykenee lopettamaan kapitalistisen sodan siitä hyötyvien tahtoa vastaan, on työväenluokka.

Näin tapahtui esimerkiksi I maailmansodan päätteeksi, kun työläiset Venäjällä kumosivat porvarillisen valtion lokakuussa 1917 ja kun Saksan työläiset ja sotilaat kapinoivat marraskuussa 1918 pakottaen hallituksen solmimaan aselevon. Se, että Putin pystyi lähettämään satoja tuhansia kuolemaan Ukrainaa vastaan ja se, että monet ukrainalaiset ovat tänään valmiita antamaan henkensä ”isänmaan puolustamiseksi”, johtuu pitkälti siitä, että tässä osassa maailmaa työväenluokka on tällä hetkellä erityisen heikko.

Osoittamalla mieltä rauhan puolesta tai asettumalla yhden maan puolelle toista vastaan ei voida osoittaa todellista solidaarisuutta univormujen avulla tykinruoaksi muutetuille työläisille tai sodan siviiliuhreille. Ainoaa todellista solidaarisuutta on tuomita KAIKKI kapitalistiset valtiot, KAIKKI puolueet, jotka kutsuvat järjestäytymään yhden tai toisen kansallisen lipun alle. Ainoa todella vaikuttava solidaarisuuden muoto on työläisten laajamittaisen ja tietoisen yhteisen kamppailun kehittyminen kaikkialla maailmassa. Näiden kamppailujen on tultava tietoiseksi erityisesti siitä, että ne valmistautuvat lakkauttamaan kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen, joka on vastuussa aikamme sodista ja uhkaa ihmiskuntaa monilla muillakin tavoilla.

Työväenliikkeen vanhat iskulauseet, joka esitettiin Kommunistisessa manifestissa vuonna 1848, ovat nyt ajankohtaisempi kuin koskaan: Työläisillä ei ole isänmaata! Kaikkien maiden työläiset, yhtykää!

28.2.22

Kansainvälisen proletariaatin luokkataistelun kehittymisen puolesta.

Kansainvälinen Kommunistinen Virtaus / International Communist Current

www.internationalism.org

email: [email protected]