Euroopassa käydään taas sotaa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta sitten vuosien 1939-45 maailmanteurastuksen. 1990-luvun alussa entistä Jugoslaviaa repi sota, joka aiheutti 140 000 kuolemaa. Näihin lukeutui valtavia/suuria/laajoja siviilien joukkosurmia ”etnisen puhdistuksen” nimissä, kuten Srebrenicassa, jossa heinäkuussa 1995 murhattiin kylmäverisesti 8000 ihmistä teini-ikäisistä alkaen.

Venäjän armeijan nyt Ukrainaan kohdistama hyökkäyssota on jo nyt laajamittaisempi kuin entisen Jugoslavian sota, vaikka se ei ole vielä ollut yhtä verinen. Tällä kertaa toisiaan vastaan eivät sodi puolisotilaalliset joukot ja pienten valtioiden armeijat. Nykyistä sotaa käyvät Euroopan kaksi suurinta maata, joiden väkiluvut ovat 150 ja 45 miljoonaa ja joiden armeijat koostuvat 700 000:sta ja 250 000:sta sotilaasta.

Entisen Jugoslavian sodissa suurvallat olivat mukana vain epäsuoralla tavalla tai Yhdistyneiden kansakuntien alaisina interventiojoukkoina. Nyt Venäjä ei haasta vain Ukrainaa vaan kaikkia Naton puitteissa yhtyneitä länsimaita, jotka eivät ole suoraan osallistuneet taisteluihin, mutta ovat sen sijaan asettaneet merkittäviä taloudellisia pakotteita maata vastaan ja samaan aikaan alkaneet toimittaa aseita Ukrainaan.

Nyt alkanut sota on siis dramaattinen ja äärimmäisen merkittävä tapahtuma ennen kaikkea Euroopan mutta myös koko maailman kannalta. Se on jo nyt vaatinut tuhansia ihmishenkiä ja ajanut satoja tuhansia pakoon kodeistaan. Sota tulee nostamaan energian ja viljan hintoja, mikä tulee lisäämään jo ennestään inflaatiosta kärsivien riistetyimpien ja köyhimpien ihmisten kylmää ja nälkää. Kuten aina, yhteiskunnallisen vaurauden tuottava luokka – työväenluokka – maksaa korkeimman hinnan herrojensa sotatoimista.

Tätä sotaa, tätä tragediaa ei voi erottaa viime vuosien yleisemmistä kehityskuluista: pandemiasta, syvenevästä talouskriisistä, ekologisten katastrofien moninkertaistumisesta. Se ilmentää osaltaan barbariaa, johon maailma on vajoamassa.

Sotapropagandan valheet

Kaikkiin sotiin kuuluvat massiiviset valhekampajat. Jotta väestö ja etenkin riistetty luokka saataisiin hyväksymään heiltä vaadittavat valtavat uhraukset – rintamalle lähetettävien menetetyt elämät, heidän äitiensä, puolisoidensa ja lastensa murheen, siviiliväestöön kohdistuvan terrorin, lisääntyvän puutteen ja syvenevän riiston – on välttämätöntä täyttää heidän mielensä hallitsevan luokan ideologialla.

Putinin karkeat valheet tuovat mieleen Neuvostoliiton, jonka poliittisessa poliisissa ja vakoilujärjestössä KGB:ssä hän aloitti upseerin uransa. Hän väittää Venäjän suorittavan ”sotilaallista erityisoperaatiota” auttaakseen ”kansanmurhan” uhriksi joutunutta Donbassin väestöä, ja kieltää mediaa sanktioiden uhalla käyttämästä sanaa sota. Hän haluaa omien sanojensa mukaan vapauttaa Ukrainan ”natsihallinnon” ikeestä. Pitää kyllä paikkansa, että natsihallintoa kaiholla muistelevien ukrainalaisnationalistien puolisotilaalliset joukot ahdistelevat Itä-Ukrainan venäjänkielistä väestöä, mutta kansanmurhasta ei ole kysymys.

Läntisen maailman hallitusten ja median propaganda on tavallisesti hienovaraisempaa. Ei kuitenkaan aina: vuonna 2003 Yhdysvallat ja sen liittolaiset, joihin kuului myös Ukraina, perustelivat hyökkäyksen Irakiin täysin tekaistuilla väitteillä Saddam Husseinin käsissä olleista ”joukkotuhoaseista”. Seuranneessa interventiossa useita satoja tuhansia irakilaisia kuoli ja kaksi miljoonaa joutui pakolaisiksi; liittouman joukoissa kuoli kymmeniä tuhansia sotilaita.

Tänään lännen ”demokraattiset” johtajat syöttävät meille satua ”pahan Putin-peikon” ja ”kiltin Zelenskyi-pojan” välisestä taistelusta. On ollut jo pitkään tiedossa, että Putin on kyyninen rikollinen – ja näyttääkin siltä. Zelenskyillä ei ole rasitteenaan samanlaista rikosrekisteriä kuin Putinilla ja hän on ennen politiikkaan lähtöään ollut suosittu koomikko (minkä ansiosta hänellä on suuri omaisuus veroparatiiseissa). Koomikonlahjojensa avulla hän on nyt astunut loisteliain elkein sotaherran saappaisiin. Tässä roolissaan hän on kieltänyt 18–60 -vuotiaita miehiä pakenemasta perheidensä mukana maasta ja kutsunut ukrainalaisia kuolemaan ”isänmaan”, siis Ukrainan porvareiden ja oligarkkien etujen puolesta. Kaikki valtiot, riippumatta niitä hallitsevien puolueiden väreistä tai puheiden sävystä, puolustavat nimittäin hallitsevan luokan – kansallisen porvariston – etuja yhtäältä riistettyjä ja toisaalta kilpailevia kansallisia porvaristoja vastaan.

Sotapropangadassa jokainen valtio esittää itsensä aina ”hyökkäyksen uhrina”, jonka on puolustauduttava ”hyökkääjää” vastaan. Mutta jos kaikki valtiot ymmärretään rosvojoukkoina, on turha kysyä kuka ampui ensimmäisen laukauksen. Tällä kertaa Putinin Venäjä ampui ensin, mutta aiemmin Nato on Yhdysvaltojen ohjauksessa liittänyt itseensä monia entisiä itäblokin ja Neuvostoliiton maita, joita Venäjä aiemmin hallitsi. Aloittamalla sodan Putin yrittää palauttaa kadotettua valtaansa erityisesti estämällä Ukrainaa liittymästä Natoon.

Jatkuvasta sodasta ja sen kaikista hirvittävistä seurauksista on 1900-luvun alusta lähtien tullut kapitalistisen järjestelmän erottamaton osa. Kapitalistinen maailma perustuu yritysten ja valtioiden kilpailulle, jossa kaupallinen taistelu johtaa lopulta aseelliseen taisteluun ja jossa sen taloudellisten ristiriitojen, kriisin syveneminen johtaa yhä uusiin sotaisiin konflikteihin. Se on taloudelliseen voittoon ja tuottajien riistoon perustuva järjestelmä, josta riistetyt maksavat paitsi hiellään, myös hengellään.

Sotavarustelumenot ja sotateollisuuden voitot ovat vuoden 2015 jälkeen kasvaneet jyrkästi. Tämä sota kiihdyttää tätä prosessia brutaalisti. Tästä kuoleman kierteestä todistaa se, miten Saksa on alkanut toimittaa aseita Ukrainaan ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan; ensimmäistä kertaa myös Euroopan unioni rahoittaa aseiden ostamista ja toimittamista Ukrainaan; ja Venäjän presidentti Vladimir Putin on avoimesti uhannut käyttää ydinaseita todistaakseen päättäväisyytensä ja tuhovoimansa.

Miten voimme lopettaa sodan?

Kukaan ei voi ennustaa millä tavalla meneillään oleva sota kehittyy, vaikka Venäjällä onkin paljon vahvempi armeija kuin Ukrainalla. Ympäri maailmaa ja Venäjälläkin järjestetään lukuisia mielenosoituksia Venäjän hyökkäystä vastaan. Nämä mielenosoitukset eivät kuitenkaan kykene pysäyttämään sotakoneistoa. Historia on osoittanut, että ainoa voima, joka kykenee lopettamaan kapitalistisen sodan siitä hyötyvien tahtoa vastaan, on työväenluokka.

Näin tapahtui esimerkiksi I maailmansodan päätteeksi, kun työläiset Venäjällä kumosivat porvarillisen valtion lokakuussa 1917 ja kun Saksan työläiset ja sotilaat kapinoivat marraskuussa 1918 pakottaen hallituksen solmimaan aselevon. Se, että Putin pystyi lähettämään satoja tuhansia kuolemaan Ukrainaa vastaan ja se, että monet ukrainalaiset ovat tänään valmiita antamaan henkensä ”isänmaan puolustamiseksi”, johtuu pitkälti siitä, että tässä osassa maailmaa työväenluokka on tällä hetkellä erityisen heikko.

Osoittamalla mieltä rauhan puolesta tai asettumalla yhden maan puolelle toista vastaan ei voida osoittaa todellista solidaarisuutta univormujen avulla tykinruoaksi muutetuille työläisille tai sodan siviiliuhreille. Ainoaa todellista solidaarisuutta on tuomita KAIKKI kapitalistiset valtiot, KAIKKI puolueet, jotka kutsuvat järjestäytymään yhden tai toisen kansallisen lipun alle. Ainoa todella vaikuttava solidaarisuuden muoto on työläisten laajamittaisen ja tietoisen yhteisen kamppailun kehittyminen kaikkialla maailmassa. Näiden kamppailujen on tultava tietoiseksi erityisesti siitä, että ne valmistautuvat lakkauttamaan kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen, joka on vastuussa aikamme sodista ja uhkaa ihmiskuntaa monilla muillakin tavoilla.

Työväenliikkeen vanhat iskulauseet, joka esitettiin Kommunistisessa manifestissa vuonna 1848, ovat nyt ajankohtaisempi kuin koskaan: Työläisillä ei ole isänmaata! Kaikkien maiden työläiset, yhtykää!

28.2.22

Kansainvälisen proletariaatin luokkataistelun kehittymisen puolesta.

Kansainvälinen Kommunistinen Virtaus / International Communist Current

www.internationalism.org

email: [email protected]